Onkimestarit selvitetty ja sato korjattu

Pursiseuran kesä alkaa olla selällään. Sadonkorjuujuhlat on juhlittu, onkimestarit selvillä ja hirvikeittoa ahdettu vatsat täyteen.

Rosamunda-perunaa nousi Viklan takaa tällä kertaa kottikärryllinen, ja jo edellisiltana valtavan ennakkotamppaustyön saunalaiturin viereissä kaislikossa ilkosillaan tehnyt Töllisen Seppo ei tälläkään kertaa pettänyt, vaan vei onkikisan voiton 2500 gramman saalillaan. Myös naisten sarjan voittajan suoritus oli kunnoitettava. Reijosen Tiina voitti naisten kisan 900 gramman saaliilla koskematta yhteenkään matoon tai kalaan. Korkeahko ikä tosin avitti Tiinaa naisten sarjan voittoon, kun ”naisista” eniten kalaa järvestä veti kuitenkin lastensarjan voittaja Linnan Estelle 4v, joka nosti rannalle peräti 1250 grammaa kalaa. Kisan suurimman kalan palkinnon pokkasi Linnan Teemu 265 gramman lahnanlatukallaan.

Sadonkorjuun saalis

Illan muonitusmestareina häärivät Levulan Keijo ja Pirkko, jotka loihtivat juhlaruuaksi maukkaan hirvisopan. Liki perinteeksi ovat jo muodostuneet myös suussasulavat Maricelin kakku ja Ellan rikkaat ritarit.

Onnelliset onkikisan voittajat.

Kiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille. Seuraavan kerran kokoonnumme porukalla syystalkoisiin 12.9. Tuolloin kärräillään puupinoja liiteriin ja nostellaan laitureita talviteloilleen. Kantavia voimia siis tarvitaan. Tervetuloa!

Paluu Vuorissaloon 2020

”Mä näitä polkuja tallaan kai…..”

Veneilykausi on taas avattu. Talkooviikonloppuna laitettiin laiturit uimakuntoon ja putsailtiin pihoja ja kattoja. M/s Pinatan miehistö oli jo vapun aikaan pakkasöitä (-6 astetta) uhmaten tehnyt jo ison urakan siivoamalla saunan ja laittamalla vesiputken paikoilleen. Siitä kiitokset Vellulle ja Pirjolle!

Korona-säännösten vielä kituuttaessa viimeisiään, toimimme Vuorisalossakin etäisyydet ja hygieniat huomioonottaen. Yöpymiset omissa veneissä tuovat toki pakollisen turvaetäisyyden sosiaalisiin kontakteihin, mutta pientä viilausta myös muualla tarvitaan. Wc-tiloissa, grillikatoksella sekä saunalla on saatavana käsidesiä ja saunominen suoritetaan toistaiseksi vene-/perhekunnittain. Jos ja kun säännökset lieventyvät, palataan perinteisiin saunavuoroihin, mutta siitä ilmoitetaan tarpeen mukaan myöhemmin.

Muutoin Vuorissalo on ennallaan. Härkälinnut ”lauleskelevat” sulosoinnuillaan säännöllisesti, joutsenet suorittavat ylilentojaan, kurjet rääkkyvät läheisellä kosteikolla ja lukuisat pikkulinnut visertelevät aamunkoitteessa. Metsäkauris käy tervehtimässä silloin tällöin ja hirvien jälkiä on saari pullollaan. Rantapolkulenkki on korkattu ja metsään mahtuu. Eikun nautiskelemaan.

Toukokuinen auringonlasku

Maailmalla myrskyää – koronavirus sotkee Pursiseuran aikatauluja

Maailmanlaajuinen korona-viruspandemia sotkee myös Jämsän Pursiseuran toimintaa. Maaliskuun hallituksen kokous pidetään sähköpostikokouksena ja huhtikuun vuosikokous joudutaan siirtämään myöhemmin ilmoitettavaan turvalliseen ajankohtaan.

Veneiden vesillelaskun ajankohtaa tarkistetaan tilanteen mukaan ja mahdollisita muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla ja paikallislehdessä.

Poijut ja jäsenmaksulaskut postitetaan normaalisti huhtikuun aikana.

Tsemppiä kaikille – nujerretaan virus ja tavataan sen jälkeen taas Pursiseuran toiminnoissa.

Toimintasuunnitelma päivitetty

Jämsän Pursiseuran vuoden 2020 toimintasuunnitelma on hyväksytty syysvuosikokouksessa. Päivitetty suunnitelma löytyy kotisivujen Tapahtumakalenteri -osiosta. Käypä kurkkaamassa päivämäärät.

Syyskokous ja teatteri

Veneet on taas pakattu Hulkkioon ja seuran talvikausi on aluillaan. Toimintavuosi päättyy perinteisesti syykokoukseen, josta vinkki ja kutsu yllä. Kaikki jäsenet mukaan naatiskelemaan kokouksesta,teatterista sekä väliaikatarjoiluista seuran piikkiin.

Keväällä keppivenemiehet sitten aloittavat uuden mastotelineen suunnittelulla ja askartelulla telakkapäällikön ohjauksessa. Tiukempi tohina satamassa käynnistyy sitten huhtikuussa, kun veneiden kunnostus alkaa. Yhteislasku tapahtuu jälleen toukokuun alkupuolella. Tarkempi päivä päätetään syyskokouksessa.

Liukkaita hiihtokelejä ja aurinkoisia pilkkipäiviä kaikille!

Hannu

Sadonkorjuuta ja karvalakkitalkoita

Kesä on kääntymässä syksyyn ja on syytä muistuttaa muutamasta jäljellä olevasta tapahtumasta.

Sadonkorjuujuhlat ja seuran mato-onkimestaruuskilpailut pidetään perinteisellä kaavalla lauantaina 24.8. Onkikilpailut aloitetaan puoliltapäivin ja illalla sitten nautiskellaan yhdessä maittava ateria grillikatoksella. Sateiden sattuessa ongitaan sateessa, nautitaan ruuat katoksessa ja lisukkeeksi poltetaan jälleen syyskokko. ’

Karvalakkitalkoot ahkeroidaan sitten syyskuun puolivälissä lauantaina ja sunnuntaina 14.-15.9. Ohjelmassa ainakin laitureiden nostoja ja mahdollisesti vielä on jäljellä pientä puutalkootakin. Tosin isoin osa puutalkoista on jo askarreltu, mistä todistusaineistona oheinen kuva.

Tervetuloa jäsenet ongelle ja ahkeroimaan!

Carusel luokkavoittoon Päijännepurjehduksessa

JäPSiä edustanut Kari Tyllilän kipparoima Carusel (#24) purjehti luokkavoittoon Päitsin kevyissä tuulissa viikonloppuna. Carusel taittoi lyhennetyn Judinsaloon päättyneen reittinsä aikaan 20h 51 min, millä heltisi LYS 1 luokan voitto. Miehistönään Tyllilällä olivat Tuomo Sanaslahti sekä Jarkko ja Arttu Sillanpää. Jorma Raamin kipparoima Mima 2 jäi Caruselista reilun tunnin ja sijoittui samassa luokassa viidenneksi. Mikko Jokinen miehistöinen selvisi retkiluokassa maaliin ajassa 26h 01 minuuttia. Pursiseura onnittelee purjehtijoita!

Minna Kaukonen tarttuu Pursiseuran ruoriin 2019

Jämsän Pursiseuran syyskokouksessa Hotelli Jämsässä laitettiin hallinnon tehtäviä kiertoon. Kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen esitys, jossa vuoden 2019 alusta Pursiseuran kommodorina aloittaa Minna Kaukonen ja neljä vuotta kommodorina toiminut Hannu Reijonen siirtyy varakommodoriksi.

Seija Miettunen  luopuu hallituksen jäsenyydestä ja samalla sihteerin- ja rahastonhoitajan tehtävistä. Seija kuitenkin jatkaa vielä hallituksen varajäsenenä.

Jorma Raami nimettiin hallitukseen uudeksi varsinaiseksi jäseneksi.  Muut hallituksen jäsenet Jari Inkiläinen, Vesa Raittila, Risto Pynnönen ja Keijo Siitarinen jatkavat vielä tulevassakin hallituksessa. Toisena varajäsenenä jatkaa Paavo Keskinen.

Järjestäytymiskokouksessa tammikuussa uusi hallitus sitten nimeää seuralle sihteerin ja rahastonhoitajan.

Toiminnantarkastajana jatkaa Tommilan Kaija ja varalla Vapaan Ulla. Liittymis- ja jäsenmaksut päätettiin pitää entisellään ja toimintasuunnitelmaehdostus hyväksyttiin päivitetyillä päivämäärillä entisen suuntaisena.

Muissa asioissa keskusteltiin toiminnan aktivoittamisesta ja uusien jäsenten hankinnasta.

 

Pursiseuran syysvuosikokous Hotelli Jämsässä

Toimintasuunnitelmaan merkitty Jämsän Pursiseuran syysvuosikokous sekä pikkujoulu kutistui ennakkokyselyn tuloksena pelkäksi vuosikokoukseksi.

Pursiseuran syyskokous pidetään perjantaina 23.11. klo 18.00 alkaen Hotelli Jämsän Ämmä-kabinetissa.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat: jäsenmaksun suuruus, toimintasuunnitelma sekä valitaan hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kaksi hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle sekä valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja.

Tiedossa vaihdoksia hallinnossa, joten tervetuloa joukolla paikalle. Seura tarjoaa kokouksen alkuun kahvit ja paakelsit. Pikkujoulujen tilalle on mietinnässä jokin muu myöhemmin toteutettava yhteinen aktiviteetti.

Ahti oli annillaan kalakilpailussa

Pursiseuran sadonkorjuuviikonloppu oli taas kaikin puolin onnistunut. Kalaa nousi Päijänteestä yhteensä liki 20 kiloa, Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, musiikki soi ja tanssi pyörähteli entiseen malliin. Saatiinpa vielä syyskokkokin poltettua turvallisesti.

Kalakilpailussa suurimman säkillisen punnitukseen kantoi Raamin Jorma, joka kahdessa tunnissa nosteli kaloja järvestä  kolme kiloa ja 190 grammaa. Vileniuksen Ella veti kuiville 1500 grammaa ahdin antimia ja viimeistä vuottaan nuorten sarjassa onkiva Kaukosen Konsta rapian kilon.

Jorma savusteli suurimmat kalat illan maistiaisiksi ja lopuista nautiskelivat Vuorisalon linnut. Lokkien, sorsien  ja korppien lisäksi kalakivellä vieraili ylväästi myös kaksi harmaahaikaraa.

Voittajien on jälleen helppo hymyillä.

Runsas ruokapöytä oli myös kauniisti koristeltu

Isännät nauttimassa Raukolan perheen varpajaissikaareja ja snapseja.Kaiken takana on nainen, mutta Savun takana Keijo.

Onnittelut tätäkin kautta Raukolan perheelle pienestä kalamiehestä !