Paluu Vuorissaloon 2020

”Mä näitä polkuja tallaan kai…..”

Veneilykausi on taas avattu. Talkooviikonloppuna laitettiin laiturit uimakuntoon ja putsailtiin pihoja ja kattoja. M/s Pinatan miehistö oli jo vapun aikaan pakkasöitä (-6 astetta) uhmaten tehnyt jo ison urakan siivoamalla saunan ja laittamalla vesiputken paikoilleen. Siitä kiitokset Vellulle ja Pirjolle!

Korona-säännösten vielä kituuttaessa viimeisiään, toimimme Vuorisalossakin etäisyydet ja hygieniat huomioonottaen. Yöpymiset omissa veneissä tuovat toki pakollisen turvaetäisyyden sosiaalisiin kontakteihin, mutta pientä viilausta myös muualla tarvitaan. Wc-tiloissa, grillikatoksella sekä saunalla on saatavana käsidesiä ja saunominen suoritetaan toistaiseksi vene-/perhekunnittain. Jos ja kun säännökset lieventyvät, palataan perinteisiin saunavuoroihin, mutta siitä ilmoitetaan tarpeen mukaan myöhemmin.

Muutoin Vuorissalo on ennallaan. Härkälinnut ”lauleskelevat” sulosoinnuillaan säännöllisesti, joutsenet suorittavat ylilentojaan, kurjet rääkkyvät läheisellä kosteikolla ja lukuisat pikkulinnut visertelevät aamunkoitteessa. Metsäkauris käy tervehtimässä silloin tällöin ja hirvien jälkiä on saari pullollaan. Rantapolkulenkki on korkattu ja metsään mahtuu. Eikun nautiskelemaan.

Toukokuinen auringonlasku